Tarina syvästä viisaudesta. Kun olin pieni poika, ehkä kuuden tai seitsemän ikäinen, aloitin riekonpyynnin. Serkkuni Jounin kanssa viritimme riekon ansat kotitalomme taakse ”pikkumetsään”. Enoni Josef Antti kävi opettamassa meitä pieniä poikia ja saimme tehtyä pari-kolme ansaa. Kävimme joka päivä katsomassa monta kertaa, joko riekko on ansassa. Sitten eräänä päivänä oli kaksi riekkoa, yksi molemmille. Riemu oli suuri ja innostuksemme kasvoi, hieman vanhempana pyydystimme riekkoja jo vähän kauempana tunturissa ja riekkosaaliit kasvoivat. Muistan kuinka sinnikkäästi hiihdimme umpihangessa väsyksiin asti, mutta siihen hommaan ei me kyllästytty. Vasta noin 20 vuotta myöhemmin kuulin mistä ne meidän ensimmäiset riekot olivat tulleet. Ukkini Niemelän Antti oli käynyt laittamassa meidän ansoihin ne meidän ensimmäiset riekot. Kun sain kuulla sen, olin syvästi kiitollinen ukilleni. Siinä hänen teossaan piilee suuri viisaus. Kuvassa ukkini nousemassa kirkon portaita.
Comments