Vanhemmillani oli tapana käydä tapaamassa vanhuksia, etenkin sukulaiset olivat tärkeitä. Me perheen nuorimmat lapset olimme monesti mukana. Pienenä poikana kävin usein vanhempieni mukana myös vanhainkodissa, jossa he kävivät tapaamassa vanhoja ihmisiä. Kuulin monenlaisia lyhyitä kertomuksia, kun vanhukset muistelivat mennyttä aikaa. Muistan hyvin vanhainkodin piippuhuoneen, jossa ukot ja mummot polttivat piippua ja sätkää. Huone oli sakeana savusta ja tunnelma oli mielestäni mystinen. Siellä istuskelivat usein myös ukkini Niemelän Antti ja hänen veljensä Jooseppi sekä Pitkä-Antti paksussa villapaidassaan. Siellä oli myös vanhoja mummoja lapinlakeissaan polttelemassa piippujansa. Eräs vilkasliikkeinen ukko kertoi usein, kuinka oli taas aamulla saanut satoja riekkoja ansoilla. Hauskoja muistoja on jäänyt niiltä ajoilta. Erään kerran tulimme isäni kanssa Nivajoen Uulan huoneeseen, jossa hän makoili hiljaa vuoteessaan. Kävelimme hänen vierelleen ja isäni kysyi Uulalta, että miten olet jaksanut? Uula katseli meitä jonkin aikaa ja viimein vastasi verkkaisesti puhellen: ”Kun muutin nuorena kotoa, niin isäni antoi minulle eväät matkaan ja ne eväät ovat riittäneet tähän päivään asti”. Oli hetken hiljaista ja viimein isäni kysyi: ”Mitkä ne oli ne eväät, jotka sait matkaasi?” Uula vastasi: ”Kun lähdin niin isä sanoi, että älä valehtele, äläkä varasta. Niillä eväillä olen elämässäni pärjännyt”.
Comments