Johan Sigurt Högberg 10.1.1921–16.10.1999
Pohjoisimmassa Suomessa lähes joka talossa ja muuallakin päin Suomea laajasti tunnettu maamme ilmeisesti viimeinen ammattimainen kulkuri, viralliselta nimeltään Johan Sigurd Högberg, syntyi Ruotsin Ilsbossa 10.1.1921. Perhe, johon vanhempien ja Johanin lisäksi kuului kaksi tytärtä, muutti 1920-luvulla Harmångeriin, jossa heillä oli pieni maalaistalo, jonka raskaisiin maatöihin Johan osallistui lapsuutensa ja varhaisnuoruutensa aikana. Armeijaan lähtönsä jälkeen hän ei enää koskaan palannut takaisin kotiinsa, vaan muutti aluksi Östersundiin, jossa hän elätti itseään toimittamalla taloihin polttopuita ja sittemmin alueen suurissa metsissä miilunpolttajana. Högbergiä pidettiin merkillisenä miehenä, joka kuului Östersundin kaupungin katukuvaan, jonka erityinen puhetyyli, hauska kävelytapa ja huolittelematon ulkonäkö kiinnittivät kaupunkilaisten huomiota. Hän oli jo tuolloin tunnettu valtavasta almanakka- ja ihmismuististaan, ja hän tunsikin kuta kuinkin kaikki kaupungin ja naapurikuntienkin asukkaat nimeltä muistaen myös heidän syntymäaikansa ja mitättömienkin tapahtumien päivämäärät. Ruotsin kuninkaat, Ruotsin paikkakunnat ja maailman joet ja kosket olivat hänen erikoisalaansa. Högberg tunnettiin myös siitä, että hän teki tavan takaa pitkiä polkupyörämatkoja eri puolille Ruotsia. Hänen harrasteisiin kuului edelleen istuskelu Östersundin linja-autoasemalla lähtevissä busseissa keskustellen matkustajien kanssa maailman asioista. Bussin lähtiessä hän siirtyi jatkamaan keskusteluja seuraavaan bussiin. Sittemmin Högberg yhtäkkisesti katosi Östersundista, jossa yleisesti uskottiin hänen kuolleen. Väestökirjanpito kuitenkin pystyi seuraamaan häntä Arjeplogiin ja Jokkmokkiin, josta jäljet sitten katosivat ja Högberg myöhemmin poistettiin Ruotsin väestörekisteristä. Tosiasiallisesti Högberg oli jo tuolloin siirtynyt Suomeen. Utsjoki ja erityisesti Karigasniemi olivat sittemmin Högbergin elämän keskeisiä paikkoja ja Karigasniemen aikoihin hänet tunnettiin lähinnä Välimäen Jussina häntä monessa auttaneen konstaapeli Toivo Välimäen mukaan. Högbergin ensimmäinen ilmestyminen Tenojokivarteen herätti paikallisessa väestössä pelkoa ja kummastusta, mutta ihmisystävällinen poliisimies otti kulkurin vastaan ja tarjosi hänelle majoituksen tuskin tuolloin arvaten, kuinka paljon tuo kulkuri vuosien varrella tuota ystävällistä majapaikkaa käytti. Vanhempi konstaapeli Toivo Välimäki kirjoitti Högbergille tämän elämän ensimmäisen ja viimeisen "henkilöllisyystodistuksen", paperin jonka sisältö kokonaisuudessaan kuului: "Tämä on kulkumies Johan Sigurd Högberg, eikä hän tee kenellekkään mitään pahaa." Tämä paperilappunen pelasti kulkurin kymmeniä kertoja hänen matkoillaan, sillä muutamia kymmeniä vuosia sitten Suomenkin irtolaislainsäädäntö oli melko ankara. Pysyvää asuntoa Kulkuri-Jussilla ei ollut, vaan hän kulki niin Utsjoella, Inarissa, Enontekiöllä, kuin kaikkialla muuallakin Suomessa talosta taloon etsien kulkurin ammattitaidollan niin yösijansa kuin ruokansakin.
Sittemmin 1980-luvulla yhteiskunta oli saavuttanut sellaisen byrokratia-asteen, että kulkurillekin alkoi tulla todellisia vaikeuksia siitä, ettei häntä löytynyt minkään valtakunnan henkikirjoista, ja monien vaiheiden jälkeen hänet henkikirjoitettiin Utsjoen kuntaan vailla vakinaista asuntoa. Muutamia kuukausia ennen kuolemaansa hän sai myös kauan haluamansa Suomen kansalaisuuden. Kulkuri-Jussi oli kulkuri viimeiseen saakka. Edes hänen korkea ikänsä tai sittemmin saatu vuokraasunto eivät lainkaan hillinneet kulkemista. Hänen viimeisten vuosien rytmiinsä kuului polkupyörämatka maaliskuusta heinä-elokuulle ja kävellen ja liftaten tehty syysmatka syys-lokakuusta joulun tienoille. Näiden vuosittaisten pitkien matkojen välillä Jussi kulki lähinnä Utsjoen ja naapurikuntien alueella vuosittain useita lyhyempiä, muutamien kymmenien - tai satojen kilometrien reissuja. Kulkuri-Jussia ajoi elämässään eteenpäin ainainen rauhattomuus, synnynäinen vaellushalu, vapaudenkaipuu ja halu nähdä maailmaa ja ihmisiä. Näissä puitteissa hän myös toteutti elämäänsä viimeiseen sekuntiin saakka. Ne sadat tai tuhannet ihmiset, joiden luona Kulkuri-Jussi on yöpynyt tai ruokaillut, muistavat hänet varmastikin ammattitaitoisena kulkurina. Sellaisena hän varmaan
itsekin haluaisi itsensä muistettavan.
Jussi Lauerma
Kirjoittaja on varatuomari ja Utsjoen yleinen oikeusavustaja. Muistokirjoitus on julkaistu Lapin Kansa -lehdessä 18.11.1999.
コメント