Joskus aikoinaan kun olin rakennustöissä pohjois-Norjassa, oli työkaverina minulla lähes 80 vuotias sitkeä saamelaisukko Aslak nimeltään. Hän oli voimakas kuin karhu, muistan kun hän käsitteli niitä vanhanaikaisia raskaita Haki-telineitä. Minun piti kantaa niitä ison lumikasan toiselle puolelle, Aslak tuli sitten avuksi ja heitteli niitä kevyesti yli sen lumikasan. Hänen kanssaan oli mukava tehdä töitä, hänen rauhallinen ja rauhanomainen suhtautuminen kaikkiin asioihin on jäänyt mieleeni. Tuntui että kaikki vaikeudet mitä eteen tulivat, olivat normaalia, kaikkea on sattunut ennenkin ja vielä pahemmistakin paikoista on selvitty. Kuulin lukemattomia pieniä muisteluksia hänen elämästään. Meidän suuhteemme oli kuin ”isoisä ja pojanpoika”. Kun olin viimeistä päivää töissä siellä, pyysi hän minut rakennuksen taakse sanoen että hänellä on asiaa. Kun tulimme talon taakse, niin hän sanoi että haluaisi joikata minulle. Niin hän otti ryhdikkään asennon ja esitti erään vanhan joiun. Se oli suuri hetki.
En osaa oikein suomentaa sitä joikua, mutta sanat menevä kutakuinkin näin:
Kesä saapuu meille pohjoiseen,
tuo meille uusia ajatuksia
Luonto herää, puut viheriöivät
Sohjot katoavat, joet solisevat
Taivas punertaa auringon säteistä
vielä on pohjoisen taivas puhdas.
https://www.youtube.com/watch?v=LQ7pMVdOK9g&list=RDf6QcP9ZIbg4&index=20
Kommentare