Elettiin aikaa jolloin kesällä oli aikaa, eikä me nuorena kalenteria tai ilmapuntaria kyttäilty. Jotenka en muista minä vuonna tapahtui mitäkin, kun vietettiin päivät ja yöt joella ja aina oli hyvä kalailma, jos oli tuuli, vesisade tai auringonpaiste niin aina oli hyvä ilma lähteä kalaan jonnekin. Serkkuni Jounin kanssa oltiin aina kalassa, viikkorauhoituksen aikaan lähdettiin kävellen tunturiin, koluttiin kaikki tammukkapurot ja järvet. Liikkuminen helpottui saatuamme mopot.
Kerran ajaessamme Utsjoen koskelle harria kalastamaan, näimme kauempana törmällä poliisiautoja pari kappaletta ja myös kalastuksenvalvojia. Ilta oli myöhäinen ja näkyvyys oli jo heikko. Tiesimme että poliisit ja kalastuksenvalvojat näkevät meidät, mutta eivät näe kovin tarkasti. Olimme serkkuni veneellä liikkeellä ja kaverini pysäytti yhtäkkiä veneen kosken alapuolelle keskelle jokea ja sanoi minulle: ”souda vene poikittain ja jatka soutamista kuin olisimme kulkuttamassa.” Jouni meni keskelle venettä seisomaan ja viuhtoi käsillään kuin olisi heittämässä verkkoa veteen. Kauan ei minun tarvinnut soutaa, kun näimme törmällä liikettä, monta miestä lähti sieltä juosten kohti rantaa ja pian alapuolellamme käynnistyikin valvojien suihkuturbiinivene ja pari muutakin venettä sieltä tuli. Virkavalta piiritti veneemme ja he hinasivat meidät rantaan, muutama ukko lähti vielä veneillään ajelemaan joelle siksakkia etsien ”rötöstelijöiden” verkkoa, suurilla halogeenivalaisimilla valaisivat aluetta joen pohjaa tutkien. Mitään mitä ei ollut olemassakaan, ei tietenkään löytynyt. Meidän veneessämme oli vain kaksi virveliä ja yksi harjus. Virkavalta vei meidät kuulusteltavaksi mökkiin, kuulustelu oli suuren maailman tyylinen: kohdevalot osoittivat silmiimme ja miehet kyselivät tiukkoja kysymyksiä, olivat varmoja että saivat kulkuttajat viimein kiinni. Poliisit haiskahtivat voimakkaasti viinalle ja serkkuni, joka on tunnettu siitä että hän osasi räiskiä pelottomasti joskus hävyttömältäkin kuulostavaa tekstiä, laukoi suoria sanoja päin poliisien naamaa ja nauroi kovaan ääneen virkavallan touhuille. Sekös kuulustelijoita kismitti silmin nähden. Viimein meidät päästettiin menemään, mutta käskettiin tulemaan poliisiasemalle aamulla kymmeneltä. Aamulla kerroin tapahtunesta isälleni, hän sanoi että sinun ei tarvitse sinne mennä, hän käy itse siellä. Isäni kävi sitten poliisiasemalla lausumassa muutamia painavia sanoja tomppeleille, jotka lasten perässä juoksevat ja pidättävät alaikäisiä laittomasti. Meille ei sitten tullut enää kutsua saapumaan kuulusteluun ja eikä rajamiehiäkään enää sen jälkeen näkynyt hiiviskelemässä Niemelän rantapusikoissa. Rajamiesten tekemä polku, joka johti kylältä päin Tenon Lohitupien viimeisen mökin taakse umpeutui vähitellen. Kaikki me pojat olimme olleet koko ajan tietoisia rajamiesten omasta mielestään salaisesta polusta. Kuvassa serkkuni aamuisen saaliimme kanssa.
Comments