Jatko- ja lapinsodassa kaatuneiden kolttasotilaiden muistopatsas paljastettiin elokuussa 2019 Sevettijärvellä. Tähän on koottu tarkemmat tiedot heidän sotatiestään. Monen sijoituspaikka sodan aikaan oli Petsamo, mutta moni oli joutunut kauemmas etelään itärintamalle, kuten Sallaan, Kiestinkiin, Karjalan kannakselle. Heidän tehtävät sodassa ovat määräytyneet kunkin erityisosaamisensa mukaan, joukossa oli taistelulähettiä, tarkkampujaa, kaukopartiomiestä ym. Erinomaisen luonnossa liikkumisen ja suunnistamisen ansiosta heitä hyödynnettiin paljon etenkin pitkillä tiedustelu- partioretkillä vihollisen linjojen taakse.
Afanasjeff Vasili 26.12.1915 – 16.10.1944
Sotilasarvo: Korpraali Rajajääkäri Isä: Jestaf Afanasjeff 36. RajaK, konepistoolimies.
Afanasjeff Vasili suoritti asepalveluksen Lapin rajavartiostossa Rovaniemellä 1.7.1937 – 15.6.1938. Vasilin sotataival alkoi Petsamossa heti talvisodan syttyessä, hän kuului Osasto Pennasen joukko-osastoon talviodan ajan, kovien taistelujen jälkeen neuvostojoukot saivat vallattua suuren alueen Petsamoa, mutta niiden eteneminen syvemmälle Lappiin saatiin kuitenkin pysäytettyä suomalaisten viivytystaisteluiden, kylmyyden ja vaikeakulkuisen maaston ansiosta. Heti talvisodan jälkeen oli rajavalvontatehtäviä ja partiointia rajalla, kesällä -41 hänet siirrettiin 36. Rajakomppaniaan. Jatkosodan aikana Petsamossa käytiin kovia taisteluja Luttojoen molemmilla puolilla vihollista vastaan Luton erämaassa. Luton miesten sota oli jatkuvaa lähi- ja kaukopartiointia. Aselevon 4.9.1944 jälkeen Rajakomppania 36 ja Er.Os.Pennanen irrotettiin rintamasta ja siirrettiin Kemiin, jossa Päämajan käskyn mukaan tehtävänä oli suojata kaupungissa olevat tärkeät teollisuuslaitokset. Lapin sota alkoi 1.10. JR 11:n maihinnousulla Röyttään. Karihaaran, Pajusaaren ja Veitsiluodon miehittäneen Luton miesten hyökkäys alkoi 7.10 klo 12 Karihaaran sillanpääasemista. Suorastaan raivokkaaksi kehittynyt taistelu päättyi seuraavana aamuna, jolloin n. 200 saksalaista antautui valtava kuormasto mukanaan. Saksalaisten pystyessä keskittämään tuli-ylivoimansa suomalaisia vastaan kärsi tämä raskaat menetykset: 59 kaatunutta, 8 kadonnutta ja 110 haavoittunutta, joista n. 80 evakuoitiin iltayöstä proomuissa Röyttään. Päämajan käsky oli täytetty, teollisuuslaitokset säästyivät. Vasili Afanasjeff haavoittui vaikeasti tässä taistelussa 8.10 aamulla, hänet siirrettiin kenttäsairaalaan jossa hän menehtyi haavoihinsa 16.10.1944
Fedotoff Vasili 17.7.1925 – 21.7.1944
Jääkäripataljoona 2, JP2
Konepistoolimies
Vasili Fedotoff astui asepalvelukseen Limingassa jalkaväen koulutuskeskus 15:ssa 12.10.1943, jonka jälkeen hänet siirrettiin Täydennyspataljoonaan Karjalan kannakselle 11.4.1944. Fedotoff Vasili osallistui taisteluihin Viipurin eteläpuolella Kannaksen suurhyökkäyksen alettua. Ja Kuuterselällä 14.–15. kesäkuuta -44 jossa käytiin suomalaisten ja neuvostojoukkojen kova taistelu, joka päättyi suomalaisten vetäytymiseen ja Vammelsuu–Taipale-tukilinjan osittaiseen murtumiseen. Sen jälkeen Tali-Ihantalan taistelussa joka oli ennennäkemätön suomalaisten joukkojen ja tykistön keskittäminen. Useita vuorokausia kestäneissä taisteluissa vihollisen hyökkäysryhmitykset lamautettiin useita kertoja jo lähtöasemissaan kenttätykistön ja kranaatinheittimistön keskitetyillä iskuilla. Tämän jälkeen Vasili siirrettiin Jääkäripataljoona 2:een (JP 2) joka siirtyi Vuosalmeen puolustuksen tueksi. Vuosalmen sillanpääasemassa käytiin ankaria taisteluja. Jääkäripataljoona oli menettänyt paljon miehiä Kannaksen suurtaisteluissa, mm. Kuuterselässä ja Talissa. Vuosalmella Jääkäripataljoona 2:een siirrettiin uusia täydennysmiehiä, jolloin Feodoroff Vasilikin siirrettiin JP 2:n riveihin. Vihollinen hyökkäsi suurena massana ja tankkeja vyöryi suomalaisten asemia kohti. Taistelut jatkuivat Vuosalmen sillanpääasemassa aina 17. heinäkuuta saakka, jolloin se muuttui asemasodaksi. Heinä kuun 17. päivän jälkeen suoritettiin molemmin puolin tiedusteluretkiä ja partiointeja vihollisen puolelle sekä vanginsieppausyrityksiä. Fedotoff Vasili ilmoitettiin kadonneeksi 21.7.1944, eikä häntä ole sen jälkeen enää löydetty. Vuosalmen taistelusta muodostui osa suomalaisten saavuttamaa laajempaa torjuntavoittoa Karjalankannaksella ja Laatokan Karjalassa.
.
Feodoroff Maksim 20.2.1912 – 26.7.1941
Stm. Kiväärimies.
2./Er.Os.P
Vaimo Ofenia
Maksim aloitti asepalveluksen Urjalassa 15.4.1940, jatkosodan alkaessa Maksim Feodoroff siirrettiin Erillisosasto Pennasen (Er.Os.P) riveihin Petsamoon. Jatkosodan taistelut alkoivat Petsamossa kesäkuun loppupuolella 1941, heinäkuun alussa olivat suomalaiset saavuttaneet Luttojoen ja Luttojärven yhtymäkohdan. Talvikylän ja Luton valtauksen jälkeen oli alituisia partiokahakoita, heinäkuussa 5.7.l94l komppania törmäsi Ristikentän lentokentän maastossa ison Nuortijärven luona voimakkaaseen viholliseen. Lentokentän maastossa ja metsiköissä käytiin päivän aikan ankara taistelu jossa kaatui 7 suomalaista, vihollisen tappiot olivat huomattavasti suuremmat. Tämän jälkeen vihollinen vetäytyi Luttojärveltä Ristikenttään ja osasto Pennanen vetäytyi Luttojärven länsirannalle jossa se odotti etenemiskäskyä. Heinäkuun puolessa välissä käytiin vielä taistelu jonka päätteeksi vihollinen joutui vetäytymään itään päin. Vihollinen hyökkäsi Hulkonkylään 25.7.-41 jolloin heti alussa haavoittui lievästi Osasto Pennasen komentaja Antti Pennanen ja hänet kyydittiin turvaan. vihollisen osasto oli hyvin koulutettuja ja maaston hyvin tuntevia rajavartiostojoukkoja. Hulkonkylään hyökännyt vihollinen oli kolmen joukkueen vahvuinen, lisäksi toinen joukkueen vahvuinen vihollinen hyökkäsi Luttokylään perustetun huoltokeskuksen ja joukkosidontapaikan kimppuun ja tuhosi kylän. Vihollinen tuli pohjoisesta ja yllätti täydellisesti, kylän miehitys kärsi raskaita tappioita, vihollinen poltti Luttokylän ja siellä olleet varastot. Viikon kestäneissä taisteluissa kaatui yhdeksän suomalaista, heidän joukossaan Maksim Feodoroff.
Feodoroff Sergei 2.12.1921 – 5.4.1944
Äiti Anni Moshnikoff
Er.Os.Sau, 1. Erilllinen kevyt joukkue
Erillinen Osasto Savukoski muodostui erillisistä keveistä joukkueista, jotka olivat metsäsodan ja partiotaistelun valiojoukkoja. Miehet olivat toinen toistaan parempia suksimiehiä sekä tottuneita eränkävijöitä, joille metsät ja tiettömät taipaleet olivat kotoista ympäristöä. Tunnetuin joukkueenjohtaja oli Mannerheim-ristin ritari, luutnantti Olavi Alakulppi, hiihdon maailmanmestari ja korpisoturi. Erillinen Osasto Savukoski oli erikoistunut partisaanien takaa-ajoon ja tuhoamiseen.
3.4.-44 tuli komenta majuri Parviaiselta käsky luutnantti Niemelle lähteä vihollisen partisaanijoukon perään. Tehtävä oli seurata jälkiä ja tuhota vihollinen. Niemen joukkue saavutti vihollisen muutaman tunnin kuluttua, suomalaisten hyökätessä he saivat vastaansa niin rajua tulta, että he eivät pystyneet etenemään. Rajussa taistelussa haavoittui yksi suomalainen kersantti, kaksi miestä lähetettiin viemään haavoittunutta kenttävartioon ja samalla ottaa yhteyttä komentajaan ja pyytää lisäapua. 1.Er.KevJ:n Olavi Alakulppi miehineen lähetettiin välittömästi avuksi, Alakulpin joukkue lähti liikkeelle heti saatuaan varusteet pakattua. Mukaan otettiin muonaa ja ammustarvikkeita kuuden päivän varalle. Alakulpin joukkue saapui seuraavana yönä Pesosjängälle jossa luutnantti Niemen miehet olivat. Alakulppi otti osaston johtoonsa ja joukkueet lähtivät yhdessä takaa-ajoon. Suomalaiset ajoivat venäläisiä takaa koko päivän, seuraten venäläisten ladun sivulla mahdollisten miinojen johdosta. Useita kovia taisteluja käytiin sen päivän aikana. Venäläiset irtautuivat 6.4 ja pääsivät jo niin kauas, että suomalaiset palasivat takaisin. Venäläisten tappiot olivat 30 kaatunutta 120 miehestä, suomalaisia kaatui 4, kuusi haavoittui. Yksi kaatuneista oli Sergei Feodoroff.
Fofonoff Grigori 9.10.1023 – 20.6.1944
Poromies, Suonikylä, äiti Oias Fofonoff..
JR 35
JR 35 kävi useita taisteluita Poventsan lohkolla, mm Pirunsaaressa ja Aallon tukikohdassa sekä partiokahakoita Äänisellä. Yhdeksäs komppania oli alkuvuodesta 1944 etulinjassa Maaselän kannaksella lähellä Seesjärveä. Kesäkuussa JR 35 oli rintamavastuussa Maaselässä. Muurmannin radan kahtapuolta sijaitsevissa Aavesuoalueen soisissa tukikohdissa. Tukikohtien olosuhteet olivat huonot, taisteluhaudat, pesäkkeet ja korsut olivat vetisiä, joka teki liikkumisesta tavallista haasteellisempaa. Ne olivat yleensä yhden joukkueen miehittämiä taistelutukikohtia, joille oli alistettu myös konekivääriryhmiä. Kannaksen suurhyökkäyksen jälkeen lisääntyi vihollisen toiminta myös asemasota rintamilla. Yöaikana vihollispartiot kävivät räjäyttämässä sarjapanoksilla piikkilankaesteitä ja miinakenttiä. Vihollinen teki tiedusteluyrityksiä ja tarkka-ampujat olivat aktiivisia. Maaselän lohkolla vihollinen teki useita tiedustelu- ja läpimurtoyrityksiä, 20.6. vihollisen hyökkäsi usean kerran suomalaisten asemiin kiivaan kranaattikeskityksen tukemana, vastaiskulla ne kuitenkin lyötiin takaisin. Illalla vihollinen uusi kiivaan hyökkäyksensä ja pääsi murtautumaan suomalaisten asemiin. Suomalaisten komentaja antoi vetäytymiskäskyn vasemmalle lohkolle joka oli osaksi sekaisin, suomalaiset pääsivät kuitenkin rauhassa irtautumaan. Vasen lohko joutuikin vihollisen käsiin ja joitakin suomalaisia kaatui taistelussa. Vihollinen saatiin kuitenkin pysäytettyä. kaatuneiden joukossa oli myös Grigori Fofonoff. Seuraavana päivänä suomalaisten tykistötuli hajoitti arviolta n.300 miehisen osaston. Tämän jälkeen JR 35 sai käskyn siirtyä Karjalan kannakselle.
Fofonoff Ivan 15.10.1920 – 16.5.1944
JR 12
Äiti Maria Fofonoff, Isä Feudor, Petsamo Suonikylä
Ivan aloitti asepalveluksensa Urjalassa 15.4.1940, jatkosodan alkaessa hänet siirrettiin Sallan seudulle Jänkäjääkäreihin (JR 12). Jänkäjääkärit oli kuvaava nimi alun perin lähinnä Lapin ja Peräpohjolan jänkien ja kairojen miehistä koostuneelle rykmentille. Tulikasteensa JR12 sai kesällä 1941 koukatessaan tiettömien kairojen kautta Sallan Hautajärveltä Tuutijärven ja Vuorikylän kautta lopulta Alakurtille ja vanhalle itärajalle, aina Vermajoelle asti. 6. divisioonan sotatoimien osana tehdystä retkestä muodostui erittäin raskas ja verinen. Kelsinkäisen "maanpäällisestä helvetissä" tulipalojen keskellä käydyissä taisteluissa kaatui lähes parisataa suomalaista. Kesän ja syksyn 1941 taistelut olivat erittäin raskaita. Paljon jänkäjääkäreitä kaatui ja haavoittui Kiestingin Kapustnajajoen motissa ja muissa tuon suunnan taisteluissa. Lokakuussa 1941 siirrettiin JR12:n pääosatkin Sallasta Kiestinkiin. Jänkäjääkäreistä koostui myös niin sanottu Koskimaan suurpartio, joka teki surullisen kuuluisan Pirttijärven retken seuraavana talvena. Kesäkuussa 1944 jänkäjääkärit siirrettiin Kannakselle pysäyttämään suurhyökkäystä, Fofonoff Ivan ei päässyt sinne asti, hän sairastui keväällä -44 ja menehtyi myöhemmin 16.5.-44 kenttäsairaalassa Karhumäessä. Suurten henkilömenetysten jälkeen Ihantalan teräsmyrskystä selviydyttyään rykmentti joutui vielä Lapin sotaan.
Gauriloff Ivan 22.6.1920 – 28.2.1944
2./JR 33
Isä Andrei, Nautsi Suonikylä.
Ivan aloitti varusmiespalveluksen 18.9.1941 Tervolassa Jalkaväenkoulutuskeskus 16:ssa, jonka jälkeen hänet siirrettiin Jalkaväkirykmentti 33:een , joka oli koottu pääosin pohjoisen miehistä. Jalkaväkirykmentti 33:n tie oli kulkenut Sallasta Kantalahteen päin Vermajoelle, vaikeiden korpimaastojen läpi edennyt rykmentti oli joutunut ankarien ja kestävyyttä vaativiin taisteluihin Nurmitunturissa ja Uulantoivaarassa. Vuoden -42 alussa joukot siirrettiin Ristijärvelle uudelleenjärjestelyjä ja nuorennusta varten, jolloin myös Gauriloff Ivan määrättiin jalkaväkirykmentti 33:een. Jalkaväkirykmentti 33:sta muodostettiin 12. Prikaati 27. helmikuuta 1942, mutta se palautettiin takaisin rykmentti kokoonpanoon 25. maaliskuuta 1943. Maaliskuun alussa -42 joukot kuljetettiin Lieksaan josta matka jatkui hevoskolonnassa maanteitse Sotkamo-Kuhmo-Ontrosenvaara. Ontrosenvaaralla suoritettiin partiointia ja oli vain vähäisiä havaintoja vihollisen partioista ja pieniä yhteenottoja. Toukokuun 9. päivä joukot saivat käskyn siirtyä Maaselän kannakselle, kesän -42 aikana käytiin kovia taisteluja vihollisen sissiprikaatia vastaan. Krivin lohkon puolustuksessa vuoden lopulla käytiin kovia taisteluja puna-armeijan joukkoja vastaan, suomalaiset torjuivat vihollisen hyökkäykset. Maaselän kannaksella oli asemasodan aikaan hiljaista vuonna 1943 jolloin JR 33 oli rintamavastuussa Hiisjärven lohkolla, vihollisen toiminta oli laimeaa. Vuoden -44 tammikuusta lähtien oli vilkasta Vienan kanavalla, partiointia ja vanginsieppausyrityksiä molemmin puolin. Pirunsaari (Hussinsaari) Voljärven eteläpää. JR 33 lohkolla kiivaimmat taistelut käytiin Salmijoella, Voljärven Aavesaaressa ja talvella Hiisjärvellä. Tammi- ja helmikuussa vihollinen suoritti voimakkaita tiedusteluhyökkäyksiä ja vanginsieppausyrityksiä Vienan kanavalla, jolloin Gauriloff Ivan kaatui vartiopaikallaan.
Gauriloff Pietari 26.6.1914 – 10.7.1942
3./JR 12
Kiväärimies. Stm
Äiti Serafiina
Varusmiespalvelu Lapin rajavartiosto 1.7.1935 – 14.6.1936, Rovaniemellä. Kutsuttiin ylimääräisiin harjoituksiin Petsamon harjoituskeskukseen 10.10.1939. Partiointia Petsamon suunnalla talvisodan aikaan, hiihtopartiot tekivät pitkiäkin partiomatkoja vihollisen puolelle. Petsamon kolttasaamelaiset tunsivat seudun ja olivat taitavia selviytymään erämaassa joka oli heidän luontaista ympäristöään. Tiedustelussa ja partioinnissa erämaataidot olivat suureksi eduksi. Gauriloff Pietari osallistui Petsamon suunnalla useisiin taisteluihin vihollista vastaan. Talvisodan jälkeen Gauriloff oli lomautettuna 18.6.1940 alkaen. Jatkosodan syttyessä kutsuttiin hänet jälleen riveihin, hänet sijoitettiin 2.8.1941 Jalkaväkirykmentti 12:een, 3.komppaniaan. Gauriloff Pietari osallistui Sallan suunnan taisteluihin Nenäpalossa ja Uulantoivaarassa, Uulantoivaaran taistelussa hän haavoittui lievästi jonka jälkeen hänet siirrettiin suojeluskuntaan ilmavalvonta- ja huoltotehtäviin. Keväällä -42 Gauriloff Pietari sairastui ja siirrettiin Rovaniemen sotasairaalaan jossa menehtyi myöhemmin heinäkuussa -42
Lietoff Aleksanteri 23.8.1920 – 24.9.1941
Isä Ivan Lietoff, Kolttaköngäs
Esik/12Pr, Taistelulähetti
Aleksanteri Lietoff määrättiin ylimääräisiin harjoituksiin marraskuussa -39 Petsamon harjoituskeskukseen, joulukuun 14. päivä hänet siirrettiin Osasto Pennaseen, kolmanteen komppaniaan. Petsamossa sota alkoi Kalastajasaarennolla puna-armeijan pommittaessa siviilikyliä, Lietoff osallistui taisteluihin Petsamossa koko talvisodan ajan. Petsamossa sodankäynti oli paljolti partiosotaa, lähi- ja kaukopartiointia. Suurin osa suomalaisista sotilaista oli pohjoisen miehiä jotka olivat tottuneet liikkumaan ja selviytymään erämaassa ja metsissä. Taistelupaikkoja Petsamon alueella olivat mm. Salmijärvi, Kornettijoki ja Nautsi. Neuvostojoukkojen vallatessa maaliskuussa Nautsin, hiljenivät sotatoimet Petsamon alueella. Jatkosodan alettua Lietoff Aleksanteri määrättiin JR 33:een, (Jalkaväkirykmentti 33) jossa hän toimi taistelulähettinä. Taistelulähetiltä vaadittiin hyvää kuntoa, suunnistustaitoa ja kylmäpäisyyttä. Lietoff Aleksanterin tie JR 33:n mukana kulki Kuusamon pohjoispuolella olevasta Juuman kylästä kohti itää. Paikat joissa osallistui taisteluihin: Nurmitunturi, Uulantoivaara, Alakurtti, ja Vermajoki, Kostovaara ja Kanakhinen. Vermanjoen seudulle satoi ensilumi 23-24.9 välisenä yönä. Taistelulähettinä Lietoff oli kulkemassa Kankahisten kylästä Kostovaaran kylään jolloin hän astui miinaan ja kuoli välittömästi.
Moshnikoff Benjamin 1.11.1920 – 24.11.1944
Stm. Pikakivääri ampuja PK.amp.
JR 12
Isä Feudor, Nautsi Suonikylä.
Benjamin Moshnikoff astui asepalvelukseen 15.4.1940 Urjalassa, 26.6.1941 hänet siirrettiin Jalkaväkirykmentti 12, 6.komppaniaan (6./JR 12) Rykmentti lähti etenemään Sallan suunnalta kohti itää, rajan yli mentyä oli pieniä kahakoita vihollisen kanssa Kirakkalammella ja Polkuvaarassa. Ensimmäinen iso taistelu jossa Benjamin Moshnikoff oli mukana oli Kieristelmävaarassa, (toiselta nimeltä Kelsinkäinen) 9-11.7.1941. Suomalaisjoukot hyökkäsivät Kelsinkäisen laelle. Saksalaisten oli määrä yhtyä hyökkäykseen pohjoisen suunnasta. Puna-armeijan voimakkaan vastahyökkäyksen ja luvatun saksalaisavun saapumatta jäämisen vuoksi alueelta oli irtaannuttava seuraavana yönä. Suomalaiset menettivät kaatuneina ja kadonneina vajaa 200 miestä ja vastaava määrä haavoittui. Myöhemmin JR 12 kävi useita taisteluita mm. Nurmitunturi, Tuntsajoki, Alakurtti ja siirtyi sitten Kiestinkiin. Syksyllä suomalaiset hyökkäsivät Kiestingin suunnalla ja valtasivat vihollisen korsualueen ja saavutettiin Kiestinki-Louhi maantie. Lähestyttäessä Louhea alkoi vihollisen vastarinta tiivistyä lisäjoukkojen myötä. Suomalais-saksalainen tuhatlukuinen osasto kärsi huomattavia tappioita seuranneessa Kiestingin motissa. Elokuussa motista lopulta päästiin vetäytymään. Talvella 1941-1942 oli taistelutoiminta erittäin vähäistä Kiestingin suunnalla. Vuoden -43 kesään mennessä JR 12 oli marssinut jo Äänisen rannalle jossa oli jatkuvia taisteluja vihollisen partioita vastaan. Rintamavastuu Poventsan alueella oli JR 12:lla kesäkuusta -43 tammikuuhun -44, jonka jälkeen JR 12 siirtyi Pirunsaaren pohjoispuolelle. Talven aikana oli jonkin verran vihollisen tykistötulta ja partioiskuja. Keväällä toukokuussa Benjamin Moshnikoff sairastui ja kuljetettiin kenttäsairaalan kautta Rovaniemen sotasairaalaan jossa hän menehtyi 24.11.1944.
Sverloff Ondrian 31.3.1924 – 9.6.1944 Sotamies. Nautsi, Suonikylä Isä- Dorofein Jalkaväkirykmentti 7, JR 7 Tarkkampuja.
Sverloff Ondrian aloitti asepalveluksensa 27.10.1942 Limingassa Jalkaväen koulutuskeskus 15:ssa. (Jv.koul.k 15). Myöhemmin hänet siirrettiin Tyrjän rykmentiin eli Jalkaväkirykmentti 7, jonka komentajana oli Everstiluutnantti Adolf Ehrnrooth.
Venäläisten suurhyökkäys 9-10.6.1944 Kannaksen suurhyökkäys oli Neuvostoliiton puna-armeijan kesällä 1944 Kannaksella suorittama massiivinen sotatoimi. Tällä Suomen oloissa ennennäkemättömän voimakkaalla hyökkäyksellä Neuvostoliitto pyrki nopeaan ratkaisuun Suomen osalta. Suoritettuaan lukuisia väkivaltaisia tiedusteluja vihollinen 9.6.44 ryhtyi vahvoin voimin hyökkäilemään eri puolilla Kannasta.
Ohdan lohkolla vihollinen hyökkäsi aamuyöllä 9.6.44 Ohdan tien eteläpuolella olevaa suomalaisten tkk:asemaa vastaan sekä oikean sauman lähimaastossa. Jo aamulla olivat useat sadat koneet pommittaneet ja tulittaneet Etelälohkoa ja sama "ilmakaruselli" jatkui pitkin päivää. Pohjoislohkolla joukko vihollisia onnistui tunkeutua suomalaisten asemiin mihin heidät ripeällä vastaiskulla tuhottiin 9./JR7:n toimesta. Etelälohkolla hyökkäys torjuttiin etumaastoon 2./JR7:n toimesta. Tässä torjuntataistelussa kaatui mm. Sverloff Ondrian, Ilmatoiminta oli tuona päivänä erittäin vilkasta.
Titoff Matvei 12.11.1924 – 13.5.1944
Stm. Kiväärimies
JR 33
Isä Nikolai Petsamo Lapinkylä
Titoff Matvei aloitti varunmiespalveluksensa Limingan koulutuskeskuksessa 8.3.1943, lokakuun lopussa -43 hänet siirrettiin Jalkaväkirykmentti 33:een Hiisjärvelle Maaselän kannakselle. Vuosi 1943 oli asemasotavaihetta jolloin rintamalla oli yhteenottojen suhteen hiljaista. Ei suurimpia taisteluja, vihollisen toiminta hiljaista. Jalkaväkirykmentti 33 oli rintamavastuussa Hiisjärven lohkolla. Toiminta oli lähinnä asemien tekoa, partiointia ja vanginsieppausyrityksiä molemmin puolin. Vilkkainta Vienan kanavalla: Pirunsaari (Hussinsaari) Voljärven eteläpää. JR 33 lohkolla kiivaimmat taistelut Salmijoella, Voljärven Aavesaaressa ja talvella Hiisjärvellä. Tammikuussa 1944 Titoff Matvei paleltui partiomatkalla ja sairastui. Hänet siirrettiin Savonlinnan sotasairaalaan, jossa hän menehtyi 13.5.1944.