Aikio Uula Pietari
14.3.1921 – 12.10.1942 Sotamies JR 33, Jalkaväkirykmentti 33 / 12.Pr, 12.Prikaati
Vanhemmat: Jouni ja Elli Aikio Ollila
Vuoden 1942 alussa JR 33:n joukot siirrettiin Ristijärvelle uudelleenjärjestelyjä ja nuorennusta varten, Aikio Uula määrättiin jalkaväkirykmentti 33:een. Jalkaväkirykmentti 33:sta muodostettiin 12. Prikaati 27. helmikuuta 1942, mutta se palautettiin takaisin rykmentti kokoonpanoon 25. maaliskuuta 1943.Aikio Uula Pietari kuului 12.Prikaatiin jota oli järjestetty uudelleen ja nuorennettu, 12.Pr toimi pohjoisessa Sallan suunnalla. Sotatoimet pohjoisella rintamalla niin Muurmannin, Kantalahden kuin Louhen suunnilla pyrkivät samaan päämäärään, Muurmannin radan katkaisemiseen joko yhdellä näistä suunnista tai useammalla. 12.Prikaatin tie kulki Sallan suunnasta mm. Karhumäkeen, Stalinin kanavaan, Poventsaan ja Maaselän kannakselle Kriviin. Heinäkuun 25 päivä sai 12.Prikaatin komentaja tehtäväksi vihollisen Sissiprikaatin tuhoamisen, vihollisen Sissiprikaatin luultiin olevan n.100 miehen vahvuinen. Myöhemmin suomalaisten ajaessa takaa vihollista, selvisikin että Sissiprikaati olikin n. 700 miehen vahvuinen. Partisaanien tehtävänä oli tuhota armeijakuntien esikunnat ja varastot, sekä häiritä suomalaisten liikenneyhteyksiä. Takaa-ajosta tuli pitkä ja raskas, partisaanien tilanne oli erittäin tukala heidän paetessaan nälissään ja syöpäläisten vaivaamina. Partisaanien jäljiltä löytyi merkkejä nälän aiheuttamasta kannibalismista, nälkään kuolleita ja lampeen hukutettuja omia haavoittuneita. Koko takaa-ajon aikana käytiin jatkuvia kahakoita ja taisteluja. Lopulta vihollisen Sissiprikaatista onnistui 25. elokuuta pakenenmaan 120 partisaania 638:sta retkelle lähteneestä. Suomalaisten tappiot olivat kokonaisuudessaan 119 miestä. Sissiprikaatin tehtävä oli estetty ja osasto murskattu niin, että vain rippeet siitä pääsivät omalle puolelleen. 12.Prikaatille annettu tehtävä oli täytetty 18.8.1942. Syyskuun puolivälissä käytiin Krivin lohkolla kovia taisteluja , vihollisen tykistötuli oli ankaraa. Suomalaiset kärsivät tappioita Krivin lohkolla. Syyskuun lopulla Vääräjärven lohkolla n. joukkueen vahvuinen vihollisosasto pääsi suomalaisten taisteluhautaan ja hyökkäsi suomalaisten asemia vastaan. Tässä kahakassa haavoittui Uula Aikio, hän kuoli myöhemmin parin viikon päästä haavoihinsa 14.10.1942 Karhumäen kenttäsairaalassa.
Guttorm Aslak Iivari
09.12.1922 - 31.08.1942 Er.P 4, Erillinen pataljoona 4 Tiedusteluosasto Osasto Paatsalon kaukopartioryhmä.
Vanhemmat: Uula ja Kaarin Guttorm Palokoski
Aslak Guttorm kuului Osasto Paatsaloon joka oli majuri Harri Paatsalon johtama Päämajan tiedusteluosaston Rovaniemen alatoimisto, Osasto Paatsalo harjoitti kaukopartio- ja tiedustelu-toimintaa Suomen itärajalla Kiestingistä Jäämereen ulottuvalla alueella. Partio suoritti retken Muurmannin radalle kesällä 1942. Matkaan lähdettiin 10.7, jolloin komppania siirtyi Kursungista Paanajärvelle. Täältä edettiin Oulankaan ja edelleen Pääjärven yli Kuntijoelle, Kuntijärvelle, Kuukasjärvelle ja Nuottajärvelle, josta Mossajärven kautta radalle. Jokaisella miehellä oli varusteena konetuliase ja suuri määrä käsikranaatteja. Erikoisvarusteena oli mm. 30 kpl kahden hengen kanootteja moottoreineen. Kanootit voitiin purkaa osiin, ja niiden paino moottoreineen oli 12 kiloa. Asusteina oli saksalainen sotilaspuku, operaation viimeistä vaihetta varten oli varattu venäläinen kesäpuku. Suomalaiset vastasivat radioliikenteestä. Kuukasjärvi saavutettiin 25.7. Seuraavana päivänä matka jatkui Hirveänniemen kylään. Sieltä, Mossajärven länsipäästä, lähdettiin 27.7. eteenpäin kolmena osastona yhtaikaa kanooteilla. Ensimmäisessä osastossa oli saksalaisten lisäksi kaksi Paatsalon miestä ja neljä suomalaista SS-miestä. Toinen osasto oli puhtaasti saksalainen ja kolmannessa osastossa oli viiden Paatsalon miehen ja kuuden SS-miehen lisäksi neljä saksalaista. Ensimmäinen ja kolmas partio pääsivät hyvin radalle käyttäen etenemisurinaan vesistöjä ja kulkien loppumatkan jalan. Sen sijaan keskimmäinen osasto eksyi matkalla eikä päässyt tavoitteeseensa. Rataa miinoitettiin pitkältä matkalta, ja myöhemmin lentotiedustelu saattoi todeta, että rata oli poikki kymmenestä kohtaa ja että aikasytytteisiin miinoihin oli ajanut kaikkiaan 12 junaa. Paluumatkalla oli vielä jännitettävä Mossan kylän ohitusta; siellä oli menomatkalla havaittu vihollismiehitys. Kylän ohitettuaan joukko rantautui, ja nyt otettiin käyttöön mukana raahattu vuoristotykki. Sen ammusvarasto tyhjennettiin kylään, minkä jälkeen tykki purettiin osiin ja osat upotettiin järveen. Paluumatka Paanajärvelle sujui hankaluuksitta, mutta järvellä, jota ylitettiin kuljetusponttonilla, sattui onnettomuus. Ponttooni upposi ja kuusi saksalaista sekä suomalainen sotamies Aslak Guttorm hukkuivat. Kohtalokas päivä oli 31.8.1942.
Guttorm Jouni Armas Veikko
18.8.1918 – 15.6.1943.
Outakoski
Guttorm Jouni astui varusmiespalvelukseen 1.7.1939 Lapin rajavartiostolla Rovaniemellä, josta siirrettiin Petsamoon lokakuussa -39. harjoituskeskukseen ylimääräisiin harjoituksiin lokakuussa -39. Jouni sairastui keuhkokuumeeseen heti ennen talvisodan alkua, hän menehtyi sairauteen sotarairaalassa 15.6.1943. Tietoja päivitetään myöhemmin.
Guttorm Jouni Viktor Iivar
14.6.1918 – 1.5.1940 Sotamies Os.P, Osasto Pennanen
Vanhemmat: Jouni ja Gunhild Guttorm
Alajelve
Guttorm Jouni aloitti varusmiespalveluksensa 1.7.1939 Lapin rajavariostolla. Osallistui Petsamon suunnan taisteluihin talvisodassa. Välirauhan aikana Guttorm Jouni kuului partioon joka suoritti rajavalvontatehtävää Suomen ja Venäjän rajalla, partiomatkalla ollut ryhmä ilmoitettiin kadonneeksi 1.5.1940. Rajankäynnin alkuun oli tällä pohjoisimmalla lohkolla aikaa vielä melkein kuusi viikkoa, ja epämääräistä raja-aluetta riitti Salla-Kelloselän tieltä Kalastajasaarentoon Barentsimeren rannalle. Olosuhteet varsinkin Petsamon pohjoispuolisilla saarimaisilla niemillä olivat puuttomat ja karut, joten epämääräisten rajanylitysten todennäköisyys olisi ollut aika pieni. Kuitenkin reservin alikersantti, rajavartiosotamies Eino Mannilan johtama partio katosi Pien-Maattivuonon maastossa 1.5.1940. Muut partion jäsenet olivat sotamiehet Uuno Mursu, Reino Kankaanpää ja Iivari Guttorm. Partion tehtävänä oli ollut valvoa maastoa Pien-Maattivuonon itäpuolella ja tähystää aluetta tuntureilta. Sen suomalaiset tiesivät varmasti, että partio oli lähtenyt aamulla yhdeksältä veneellä Suomelle kuuluneen Pien-Maattivuonon yli, muttei ollut palannut määräaikaan mennessä. Kun partiota ei lyhyen odottelunkaan jälkeen kuulunut, suomalaiset lähettivät kymmenmiehisen upseeripartion miehiä etsimään. Jälkiä seuraamalla suomalaiset havaitsivat kadonneen partion jatkaneen liian kauas itään ylittäen aselevon jälkeen määrätyn linjan. Virhe oli suomalaisten. Asian selvittyä ulkoministeriö lähetti tiedon miesten katoamisesta Moskovan lähetystölle. Kyseessä oli vakava rajaselkkaus, sillä partio oli joutunut tulitaisteluun neuvostoliittolaisten kanssa, jolloin sotamiehet Reino Kankaanpää ja Iivari Guttorm kuolivat ja alikersantti Eino Mannila haavoittui vaikeasti. Mannila ja Uuno Mursu pidätettiin ja lähetettiin vankileirlle, Eino Mannila kuoli Vostokrallagissa itä-Uralilla 2.7.1942. Uuno Mursu pääsi takaisin suomeen 19.1.1957. Vainajia ei koskaan palautettu, ja Iivari Guttorm siunattiin juhannuksena 1943 poissaolevana sankarihautaan. Tieto partion kohtalosta löytyy Historiantutkija Juha Pohjosen kirjasta ”Sodan ja rauhan rajalla, välirauhan uhrit 1940-1941”, 2016.
Guttorm Niiles Antti
05.06.1918 – 8.4.1942 Sotamies Er.Os.P, Erillinen osasto Pennanen
Palokoski
Niiles Antti aloitti varusmiespalveluksensa 1.7.1939 Lapin rajavartiostossa Rovaniemellä. Talvisodan ajan hän kuului Osasto Pennaseen, joka puolusti isänmaatamme Petsamon alueella. Petsamon suunnalla käytiin kovia taisteluja kylmässä talvessa. Osasto Pennasen miehistö koostui paljolti pohjoisen miehistä jotka olivat tottuneet liikkumaan ja selviytymään luonnossa. Välirauhan jälkeen kesäkuussa 1941 Guttorm Niiles Antti määrättiin jälleen Pennasen osastoon, 2./Er.Os.Pennanen. Jatkosodan aikaan huhtikuussa 1942 oli alueen sodanjohto päättänyt tuhota venäläisten kenttävartion Lounavaarassa, joka oli todettu olevan vahvasti varustettu. Heillä oli katettuja konekivääripesäkkeitä ja juoksuhautoja, alue oli lisäksi eristetty piikkilanka-aidoilla. Kenttävartion miehitys oli moninkertainen verrattuna tavalliseen kenttävartioon. Huhtikuun 8. päivänä klo. 2.00 lähti Osasto Pennasen 2. komppania liikkeelle edeten hiljaa syvässä lumessa kohti Lounavaaraa. Lähestyessään Lounavaaraa aamuyöllä siirtyivät komppanian tunnustelijoiksi Guttorm ja Lukkari, jotka kulkivat edellä hiljaa pehmeässä lumessa. Suomalaisten ollessa jo n.5o metrin päässä kenttävartiosta, alkoi venäläisten puolelta kova ammunta ja suomalaiset joutuivat suojautumaan. Suomalaisten mukana oli vahvistuksena ryhmä saksalaisia. Koko päivän kestäneessä taistelussa suomalaiset eivät päässeet yhtään etenemään vaan tilanne oli toivoton. Päivän kääntyessä iltaan joutuivat suomalaiset vetäytymään, oli menetetty useita miehiä haavoittuneina ja kaatuneina. Kaatuneiden joukossa oli myös Niiles Antti Guttorm ja Erkki Lukkari.
Helander Aslak Uula
07.03.1918 - 08.10.1944 Alikersantti. Pk.mies Er.Os.P, Erillinen Osasto Pennanen
Vanhemmat: Jouni Fredrik ja Katariina Helander
Aslak Uula aloitti asepalveluksensa Lapin rajavartiostolla 1.7.1939. Talvisodan ajan hän kuului Osasto Pennaseen ja joulukuu -40 jälkeen oli siirretty reserviin. Jatkosodan alettua Aslak Uula kutsuttiin jälleen Pennasen riveihin Petsamoon. Osasto Pennasen miehet osallistuivat moniin koviin taisteluihin Luton suunnalla koko jatkosodan ajan, kunnes Lapin sodan alettua Pennasen joukot irroitettiin Petsamon rintamasta ja siirrettiin Kemiin. Kemin taistelussa heti lokakuussa 1944, Suomalaiset joutuivat taistelemaan entisiä aseveljiään vastaan. Saksalaiset olivat valmistautumassa perääntymiseen kohti pohjoista. Lokakuun alkupuolella Osasto Pennanen hyökkäsi Kemiin ja kaupungin laidalla käytiin kovia taisteluita. Kaupungin valtaus ei sujunut helposti. Saksalaiset, sodankäynnin ammattilaiset, tekivät viimeiseen asti kiivasta vastarintaa aiheuttaen molemmille osapuolille raskaita tappioita. Suomalaisten hyökkäys 7.10.-44 kaupungin itäpuolen metsistä yllätti saksalaiset. Kiivaiden taistelujen jälkeen saksalaiset jäivät lähes saarroksiin, motissa oli kovia joukkoja, joille antautuminen oli vierasta. Osa saksalaisista onnistui kuitenkin pakenemaan kaupungista, vangiksi suomalaiset saivat 500 saksalaista. Suomalaisten tavoitteena oli saada haltuunsa Kemijoen ylittävät sillat ja lentokenttä ehjinä, mutta saksalaiset ehtivät ne tuhota. Yksityisten omistamia rakennuksia he eivät kuitenkaan Kemin kaupungissa tuhonneet. Tappiot olivat molemminpuolin raskaat. Osasto Pennanen oli menettänyt 169 miestä. joista 50 kaatuneina, tässä Karihaaran taistelussa kaatui myös Aslak Uula Helander. Saksalaisia joutui vangeiksi noin 500 ja kentälle jäi paljon kaatuneita.
Helander Klemens Anders
01.05.1913 – 24.2.1940 Kiv.mies 3./Os.Pennanen, Osasto Pennanen
Vanhemmat: Jouni Fredrik ja Katariina Helander
Helander Klemens suoritti asepalveluksensa 3.5.1934 – 17.4.1935 Lapin rajavartiostolla. Loppusyksystä 1939 hän sai kutsun ylimääräisiin harjoituksiin Petsamon harjoituskeskukseen. Talvisodan alettua 30.11.1939 hänet määrättiin Osasto Petsamoon. Osasto Petsamon nimi muuttui Osasto Pennaseksi uuden komentajan myötä myöhemmin joulukuussa, kun kapteeni Antti Pennanen määrättiin komentajaksi. Neuvostojoukot hyökkäsivät 30.11. aamulla rajan yli sekä Kalastajasaarennossa että Petsamon alueella. Ensimmäinen taistelu käytiin Yläluostarin alueella 3.12.-39, suomalaiset pysäyttivät neuvostojoukot vastahyökkäyksellä. Tämän jälkeen suomalaiset joukot vetäytyivät Maajärvelle viivytysasemiin, jolloin kapteeni Pennanen muodosti joukoistaan Osasto Pennasen johon kuului kolme komppaniaa. Seuraavat taistelupaikat olivat Salmijärvi, Kornettijoki, Nautsi. Osasto Pennasen miehet suorittivat tehokasta lähipartiointia Petsamon suunnalla, tiedustelu- ja sissipartioihin otti osaa jokainen Osasto Pennasen komppania. Partioiden tehtäviin kuuluivat vihollisen liikenteen häirintä ja tuhoamistyöt. Partiot tuhosivat vihollisen komentopaikkoja ja ottivat vankeja. Suomalaisten yhdyspartio oli liikkeellä yöllä 23.2.-40 varmistusladulla kun se kohtasi vihollisosaston joka avasi tulen heti ja suomalaiset vastasivat siihen heti päästäkseen irtaantumaan kahakasta. Suomalaisten partio hiihti sitten nopeinta reittiä viedäkseen sanan komppanianpäällikölle, olivat perillä 24.2.yöllä. Vastatoimet aloitettiin heti, venäläiset olivat jo ehtineet suomalaisten selustaan Puurovaaralle. Suomalaiset saivat nopeasti konekiväärit asemiin, kahden tunnin taistelun jälkeen venäläiset lähtivät vetäytymään tulolatuaan pitkin. Suomalaiset eivät tyytyneet pelkkään torjuntaan vaan yrittivät saarrostaa ja onnistuivatkin katkaisemaan venäläisten paluutien, vihollisjoukko oli onnistuttu saamaan mottiin. Helmikuun 25. päivänä taisteltiin raivokkaasti, venäläiset olivat saaneet hyvät asemat. Kovassa pakkasessa käyty taistelu oli uuvuttavaa etenkin vihollisille jotka joutuivat olemaan paikoillaan. Päivän aikana vihollinen pääsi murtautumaan saartorenkaan läpi ja pääsi pakenemaan. Päivän aikana käydyssä kaatui monia vihollisen sotilaita, mutta myös suomalaisia. Tässä taistelussa kaatui myös Klemens Anders Helander.
Högman Taavetti
11.8.1918 – 16.5.1945 Korpraali Os.P, Osasto Pennanen
Yläluostari, Porojärvi, Maajärvi, Kaskamo, Kornettijoki
Harjavalta,Huittinen sotasairaala
Högman Taavetti aloitti varusmiespalveluksen 1.7.1939 Lapin rajavartiostolla ja hänen tiensä kulki petsamoon ennen talvisodan alkua. Neuvostojoukot hyökkäsivät 30.11. aamulla rajan yli sekä Kalastajasaarennossa että Petsamon alueella. Petsamon harjoituskeskuksen joukot saivat tehtäväkseen tuhota Kalastajasaarennossa olevat alukset ja myös Petsamovuonon kylät määrättiin poltettavaksi. Sen jälkeen joukot määrättiin asemiin Yläluostarin alueelle. Petsamon joukkojen komentajaksi määrättiin kapteeni Antti Pennanen. Ensimmäinen taistelu Yläluostarin alueella 3.12 Osasto Pennanen joutui 15.12. aamuyöllä luopumaan Salmijärven alueesta. 17.12 Vihollinen hyökkää Porojärven-Paatsjoen puolustusasemiin. Osasto Pennasen on vetäydyttävä Kaskaman asemiin ja seuraavana päivänä Kornettijoelle ja Heteojalle. Osasto teki 25.–26.12. Salmijärvi oli väestöltään Petsamon suurin kylä. Suomalaisjoukot vetäytyivät 18.12. kuluessa Kornettijoelle, jonne Osasto Pennasen viivytystaisteluvaihe päättyi. vastahyökkäyksen Höyhenjärvelle. Suomalaisjoukot vetäytyivät 27.2. Kornettijoelta Nautsiin. Maaliskuun 7. päivänä neuvostojoukot käynnistivät uudelleen hyökkäyksensä ja valtasivat Nautsin. Osasto Pennanen vetäytyi Kohisevan tasalle. Tämän jälkeen sotatoimet Petsamon suunnalla rauhoittuivat sodan loppuun saakka. Högman Taavetti sairastui vuoden 1940 lopussa ja hänet vapautettiin palveluksesta joulukuussa 1940. Taavetti menehtyi sairauteen Rovaniemen sotasairaalassa 16.5.1945.
Keskitalo Kaarlo Abiel
17.8.1920 – 6.2.1945
Lääk. au
II/JR 12
Lääkintäaliupseerina Jalkaväkirykmentti 12:ssa.
Tiedot puuttuvat toistaiseksi.
Laiti Jouni Akseli
23.03.1922 – 3.7.1944 Sotamies, kiväärimies JR 33, Jalkaväkirykmentti 33, ErP 16, Erillinen Pataljoona 16
Vanhemmat: Anund Josef ja Magga Laiti
Jounin sotataival alkoi Tervolassa Jalkaväen Koulutuskeskus 16:ssa 28.9.1941, sieltä siirrettiin Sallan seudun rintamalle helmikuussa 1942 JR 33:een. Sotataival kulki Sallan suunnalta Maaselän kannakselle, Karhumäkeen joissa käytiin useita kovia taisteluja ja 1944 torjuntataisteluihin Karjalan kannakselle Ihantalaan. Laiti Jouni palveli jatkosodassa 6. Divisioonassa Jalkaväkirykmentti 33:ssa (JR 33) kuten monet pohjoisen miehet. Kesäkuussa 1944 heidät siirrettiin Karjalan kannakselle Tali-Ihantalan alueelle. Puna-armeijan suurhyökkäyksen jälkeen torjuntataisteluihin, hänet sijoitettiin uuteen joukko-osastoon, Erillinen Pataljoona 16 (ErP 16) Tali-Ihantalaan. Tali–Ihantalan taistelussa Neuvostoliiton hyökkäys pysäytettiin. Tähän Pohjoismaiden historian suurimpaan taisteluun osallistui eri vaiheissa yhteensä noin 50 000 suomalaista ja noin 150 000 neuvostoliittolaista sotilasta. Suomalainen kenttätykistö ampui kahdessa viikossa noin 120 000 laukausta ja kiivaimpana taistelupäivänä 3. heinäkuuta yli 12 000 laukausta, ja monen tykin putki yksinkertaisesti kului loppuun kiivaan tulituksen takia. Vihollinen yritti läpimurtoa, mutta se torjuttiin. Neuvostoliiton tappioiden arvioidaan taisteluissa olleen noin 6 000 kaatunutta ja 22 000 haavoittunutta miestä ja suomalaisten 1 350 kaatunutta ja 7 000 haavoittunutta. Laiti Jouni haavoittui vakavasti Ihantalan torjuntataistelussa 3.7.1944, hän menehtyi myöhemmin samana päivänä haavoihinsa.
”- Muistan aina heinäkuun 2. päivän 1944. Jouduimme vastahyökkäykseen Ihantalassa. Sinne meno tuntui kuin olisi mestauslavalle mennyt. Tykistö- ja kranaattikeskitykset olivat hirvittävät. Taivas pimeni pölystä ja savusta, sankka metsä kaatui viimeistä puuta myöten, taistelut olivat helvetillisiä!”, näin muistelee eräs 6. Divisioonan veteraani Kansa taisteli lehdessä.
Lohva Aale
27.11.1915 - 28.07.1943 Vänrikki. Rj.P 7, Rajajääkäripataljoona 7
Vanhemmat: Johan ja Olga Lohva, Oulu.
Lohva Aale oli kotoisin Oulusta ja oli nuorena muuttanut Petsamoon, jossa tapasi Tamperelaisen Helvi Kanervan. Vuonna 1938 he tulivat Utsjoelle ja menivät naimisiin Utsjoen kirkossa. Lokakuussa -39 Lohva Aale kutsuttiin ylimääräisiin harjoituksiin Petsamoon. Talvisodan ajan Lohva taisteli Petsamon rintamalla Osasto Pennasen joukko-osastossa. Jatkosodan alettua 1941 hänet määrättiin Rajajääkäripataljoona 7:n riveihin, Rj.P 7. Majurien Leo Wettestrandin ja Urho Leskisen komentama Rj.P 7 toimi Sallan suunnalla saksalaisen XXXVI Vuoristoarmeijakunnan sivustassa. Kesäkuu 1943 mennessä Rajajääkäripataljoona 7 oli siirtynyt jo lähelle Kiestinkiä. Heinäkuu -43:n aikana oli paljon pieniä kahakoita ja suomalaisten piti alituiseen varoa venäläisten asettamia miinoja. 27.7.1943 oli Kiestingissä Vaarakylän lähellä vihollisjoukko saatu mottiin ja Rj.P7:n 2.komppania taisteli tuhotakseen viholliset, taistelua johti vänrikki Lohva. Päivän kestäneessä taistelussa pääsi vihollisjoukosta pakenemaan 3 miestä, jotkut joutuivat vangiksi ja muut kaatuivat. Sen päivän taistelussa Lohva Aale sai osuman keskivartaloon ja hän menehtyi haavoihinsa seuraavana päivänä. Tässä samassa pataljoonassa oli myös toinen utsjokelainen mies, Ola Pieski, joka myöhemmin haavoittui Kannaksella puna-armeijan suurhyökkäyksessä 1944.
Lukkari Daavid Juhani Osvald
15.7.1925 - 17.7.1944. Sotamies 3./JP 2, Jääkäripataljoona, 3.komppania
Vanhemmat: David ja Magga Lukkari
Lukkari Daavid aloitti asepalveluksensa Limingassa 12.10.1943, Jalkaväen koulutuskeskus 15:ssa. Asemasodan aikaan huhtikussa -44 hänet siirrettiin Maaselän kannakselle Täydennyspätaljoonaan Aunuksen alueelle jossa tehtiin linnoitustöitä ja toukokuussa Täyd.P:n partiot ajoivat takaa pientä desanttiryhmää. Puna-armeija lopetti asemasodan suurhyökkäyksellä Karjalankannaksella 9. kesäkuuta 1944 ja kaksi viikkoa myöhemmin Maaselän suunnalla. Äyräpään–Vuosalmen taistelut käytiin kesä–heinäkuussa 1944 Karjalankannaksella Vuoksen etelärannalla Äyräpäässä ja Vuoksen pohjoisrannalla Vuosalmella. Ne olivat osa laajempaa puna-armeijan suurhyökkäystä, jonka tarkoituksena oli murskata suomalaisten puolustuslinjat ja joukot Kannaksella. Taistelut alkoivat kyläpaakkolan äyräpään harjanteella, nopean harjanteen valtaamisen jälkeen neuvostojoukkojen oli tarkoitus hyökätä Vuoksen yli Vuosalmen peltoaukeille, sieltä edettäisiin syvemmälle suomalaisjoukkojen selustaan. Suomalaisjoukkojen kannalta harjanne oli vaikea paikka, se oli kapea kaistale vesistön ja vihollisjoukkojen välissä. Harjanteella taistelevia miehiä vaihdettiin usein, syöksyveneellä kuljettaen. Miehistötappiot olivat suuret ja monet joutuivat sotavangeiksi. Jalkaväen tukena suomalaisilla oli vahva tykistö, ilmavoimat sekä saksalainen lento-osasto Kuhmley. Ankarat taistelut harjanteista kestivät viisi päivää, heinäkuun kahdeksanteen päivään mennessä puna-armeija oli jo vallannut pääosan harjanteesta. Suomalaiset tekivät jatkuvia vastahyökkäyksiä joissa vaadittiin kylmäpäisyyttä. Tilanne oli suomalaisten kannalta huolestuttava, jolloin Panssaridivisioona siirrettiin kannakselta Vuosalmelle tueksi. Täydennyspataljoonista siirrettiin miehistöä Vuosalmelle, jolloin myös Daavid Lukkari siirrettiin Jääkäriprikaati 2:n riveihin heinäkuun alussa. Heinäkuun 10 ja 11 päivän välisenä yöna puna-armeija aloitti voimakkaan hyökkäyksen, samaan aikaan rynnäkkötykeillä vahvistettu Jääkäriprikaati aloitti vastahyökkäyksen vihollisen sillanpääaseman tuhoamiseksi. Molemmat hyökkäykset epäonnistuivat, taistelut jatkuivat kiivaina vielä useita päiviä. Lukkari Daavid ilmoitettiin kadonneeksi 11.7 , hänet löydettiin myöhemmin seuraavana päivänä vaikeasti haavoittuneena ja kuljetettiin sotasairaalaan Savonlinnaan. Sairaalassa Daavid menehtyi saamiinsa vammoihin 17.7.1944. Heinäkuun 12. jälkeen neuvostojoukkojen hyökkäysvoima alkoi ehtyä, puna-armeijan tappiot olivat olleet erittäin raskaat. Heinäkuun puolessa välissä taistelut laantuivat ja alkoi asemasotavaihe. Vuosalmen taistelu oli Tali-Ihantala taistelun jälkeen toiseksi suurin taistelu, siihen osallistui n. 60 000 miestä, neuvostoliitolla oli kaksinkertainen ylivoima miehistön suhteen ja moninkertainen ylivoima ilmavoimien ja tykistön suhteen. Molempien osapuolien miehistötappiot olivat valtavat, yhteensä n. 22 000 miestä kaatui tai haavoittui. Heti taistelujen jälkeen Leningradin rintaman komentaja tunnusti suomalaisten torjuntavoiton. Neuvostoliiton suurhyökkäys Karjalan kannaksella oli periksiantamattomalla puolustustaistelulla torjuttu. Kannaksen suurhyökkäyksessä suomella oli n.100000 miestä, Neuvostoliitolla 450000 miestä. Suomalaisia kaatui ja katosi suurhyökkäyksessä yhteensä n. 12 900, neuvostoliittolaisia n. 40 000.
Lukkari Erkki
25.04.1909 – 8.4.1942 Sotamies Er.Os.P, Erillinen osasto Pennanen
Lukkari Erkki ja Guttorm Niiles Antti olivat molemmat samassa joukko-osastossa ja samassa komppaniassa, 2./Er.Os.Pennanen, Erillinen osasto Pennanen, 2. komppania. Alueen sodanjohto oli päättänyt tuhota venäläisten kenttävartion Lounavaarassa, joka oli todettu olevan vahvasti varustettu. Heillä oli katettuja konekivääripesäkkeitä ja juoksuhautoja, alue oli lisäksi eristetty piikkilanka-aidoilla. Kenttävartion miehitys oli moninkertainen verrattuna tavalliseen kenttävartioon. Huhtikuun 8. päivänä klo. 2.00 lähti Osasto Pennasen 2. komppania liikkeelle edeten hiljaa syvässä lumessa kohti Lounavaaraa. Lähestyessään Lounavaaraa aamuyöllä siirtyivät komppanian tunnustelijoiksi Guttorm ja Lukkari, jotka kulkivat edellä hiljaa pehmeässä lumessa. Suomalaisten ollessa jo n.5o metrin päässä kenttävartiosta, alkoi venäläisten puolelta kova ammunta ja suomalaiset joutuivat suojautumaan. Suomalaisten mukana oli vahvistuksena ryhmä saksalaisia. Koko päivän kestäneessä taistelussa suomalaiset eivät päässeet yhtään etenemään vaan tilanne oli toivoton. Päivän kääntyessä iltaan joutuivat suomalaiset vetäytymään, oli menetetty useita miehiä haavoittuneina ja kaatuneina. Kaatuneiden joukossa oli myös Niiles Antti Guttorm ja Erkki Lukkari.
Nillukka Samuel
24.2.1922 - 27.11.1943 Kiväärimies JR 33, Jalkaväkirykmentti 33
Vanhemmat: Samuel ja Kristiina Nillukka
Samuel Nillukka aloitti varusmieskoulutuksensa 28.9.1941 Tervolassa. Helmikuussa -42 hänet siirrettiin Jalkaväkirykmentti 33:een (JR 33), joka oli juuri siirtynyt Kiestinkiin. Jalkaväkirykmentti 33:sta muodostettiin 12. Prikaati 27. helmikuuta 1942, mutta se palautettiin takaisin rykmentti kokoonpanoon 25. maaliskuuta 1943. Asemasota Maaselän kannaksella 1943 pli hiljaista. JR 33 oli tuolloin rintamavastuussa Hiisjärven lohkolla, oli pienempiä kahakoita satunnaisesti. JR 33 oli Krivin lohkolla puolustusvaiheessa jolloin kenttävarustustöitä tehtiin koko puolustuslohkolla, etulinjan asemia ja korsuja paranneltiin, partiointia, vanginsieppauksia molemminpuolin. Kesän tullessa vihollisen toiminta lisääntyi ja väkivaltaisia tiedusteluja. Syksyllä vihollinen pääsi valloittamaan yhden suomalaisten taisteluhaudan, josta se saatiin karkotettua, marraskuun puolivälissä yritti joukkueen vahvuinen vihollinen tunkeutua suomalaisten asemiin, kiivaan tulitaistelun jälkeen vihollinen karkotettiin. Vihollisen tarkka-ampujain toiminta oli marraskuussa erittäin aktiivista. Samuel Vuolab haavoittui Tarkka-ampujan luodista 25.11.1943, kuoli kenttäsairaalassa 27.11.1943
Paltto Johan Elias
25.12.1908 - 5.7.1941 Sotamies KKK/Er.Os.P, Erillinen osasto Pennanen, konekiväärikomppania
Vanhemmat: Antti ja Maria Paltto
Johan Elias Paltto sai kutsun Jalkaväen koulutuskeskukseen Urjalaan, koulutus alkoi maaliskuussa 1940. Koulutuksen yleisenä päämääränä Jalkaväen ohjesäännön mukaan oli sotakelpoisen joukon luominen. Ivalossa toimineen Er.Os.P:n sekä Petsamossa rajavartioinnista vastanneen 36. Rajajääkärikomppanian liikekannallepano alkoi 10.6.1941. Näin muodostunut vahvennetun pataljoonan suuruinen osasto (n. 1200 miestä) vastasi koko Jatkosodan ajan saksalaisen XIX Vuoristoarmeijakunnan eteläisen sivustan suojaamisesta n. 120 km leveällä kaistalla Luttojoen molemmin puolin. Paltto Elias määrättiin Osasto Pennaseen 11.6.1941. Jatkosodan taistelut alkoivat Petsamossa kesäkuun loppupuolella 1941. Osasto alistettiin saksalaiselle vuoristoarmeijakunnalle, joka antoi sille tehtävän estää valtakunnan rajalla vihollisen eteneminen Luttojoen suunnassa ja ulottaa tiedustelu mahdollisimman kauas rajasta. Osasto eteni 1.7.1941 alkaen Rajajoosepista Luttojoen suunnassa vanhalle valtakunnanrajalle, heinäkuun alussa olivat suomalaiset saavuttaneet Luttojoen ja Luttojärven yhtymäkohdan. Talvikylän ja Luton valtauksen jälkeen oli alituisia partiokahakoita, ja heinäkuussa 5.7.l94l komppania törmäsi Ristikentänlentokentän maastossa ison Nuortijärven luona voimakkaaseen viholliseen. Seurasi raivokas metsätaistelu. joka huipentui lähiotteluun pistimiä käyttäen. Komppania menetti seitsemän miestä kaatuneina. Tässä kovassa taistelussa kaatui myös Johan Elias Paltto. Eräs sotilas suunnitteli kelosta kauniin muistomerkin, johon nimet kaiverrettiin kuumennetulla pistimellä. Kenttähautauksen toimitti pastori Esko Enkkelä. Lyhyen hautaustoimituksen aikanakin haavoittui myös muuan 2.Komppanian pikakivääriampuja, Valle, Inarijoen varrelta.
Porsanger Niiles Uula
1.5.1924 – 2.5.1945
Akukoski
Niiles Uula aloitti asepalveluksen 27.10.1942 Limingan koulutuskeskuksessa. Sairastui pian keuhkokuumeeseen saman syksyn aikana, menehtyi sairauteen sotasairaalassa.
Muut tiedot puuttuvat toistaiseksi.
Vuolab Iivari Jouni
19.2.1918 – 15.9.1945
Stm, ajomies
Er.Os.Pennanen, Esikuntakomppania 15.6.1941-
Er.Os.Savukoski, Esikuntakomppania 11.11.1944 – 25.11.1944
Menehtyi sotasairaala 55:ssä, Kangasalla.
Osallistui taisteluihin:
Luton taistelut, Kemin taistelut 7-8.10.1944, Pohjois-Suomen takaisin valtaus, Tervolan taistelu.
Tietoja päivitetään myöhemmin.