Julkaistu Kansa taisteli lehdessä N:o 6 1981.
Sammeli Kuuva
Partisaanivaaran vuoksi kokosivat saksalaiset Pohjois-Lapin erämaakylien väestöä viimeisen sotakesän ajaksi vartioituihin Ieireihin. Sieltä tie jatkui etelään Iopullisiin sijoituspaikkoihin. Evakuointi oli korven asukkaille outo ja ihmeellinen kokemus.
ELETTIIN jännityksen ja epätietoisuuden lamauttamina, mutta silti toimintavalmiina vuoden 1944 kesän kauneinta aikaa Inarinjärven ympäristössä. Juhannuksen tienoilla liikkui saksalaisten upseerien insinöörieverstiluutnantti Huppenbauerin johtama ryhmä Nellimin kautta Petsamon suuntaan "erikoistehtävissä".Huolimatta asian huippusalaisesta luonteesta tihkui joitakin tiedonmuruja paikalliselle väestölle, etenkin Nellimin syrjätalojen isännille. Niinpä Nellimin ja Suonikylän välisellä reitillä Ahvenjiirven erämaakodissa aavisteltiin ratkaisevia tapahtumia, samoin Sulkusjärven talossa ja Kontosjärvellä. Perunan noustessa taimelle suoritettiin multaus - toivossa, mutta samalla pahoin aavistuksin.
Evakkotaival ensin Nellimiin oli jo vääjäämättömästi alkanut. Saksalaisten upseerien pahaa ennustavat vihjailut toivat mieleen pelon pahemmastakin kuin Saksan armeijan täydellisestä luhistumisesta, jota jo talvella 1943 Ahvenjärvellä asuneet saksalaiset kertoilivat miltei kuin jo tapahtuneena toisiasiana.
KÄSKY KÄVI Suonikylän kolttaheimon jo muutettua Nellimiin olivat Kontosjärven, Sulkusjärven ja Ahvenjärven asukkaat vielä kodeissaan. Sitten tuli pelätty käsky Sulkusjäirven ja Ahvenjärven taloihin: seuraavana päivänä viimeistään kello 18.0O on asukkaitten oltava Nellimissä eikä paluuta ehkä ole - ei ainakaan ilman sotilasvarmistusta. Sulkusjärven väen, Uula Morottajan perheen lähtiessä matkaan monena venekuntana vuolaana virtaavaa Sulkusjokea alas oli Ahvenjärven talon Pekka Kuuvan perheen evakkotaival alkava tavaroita selässä kantaen. Olli Gauriloff, hänen vaimonsa Uljaana ja Maria Semenoff olivat yhdessä erään romaaniheimon jäsenen Mustalais-Doffin kanssa auttamassa hyvää ystäväänsä perheineen raskaalle kärsimysten taipaleelle. Erämaakansan vähemmistöt tukivat toisiaan moraalisesti ja aineellisesti. Kontosjärvelle, Heikki Vallen ja hänen vaimonsa Annan luo ei merkillistä kyllä saapunut lähtökäskyä. Tietämättömänä todellisesta tilanteesta Junnun Heikki - Heikki Valle - nuotalta tultuaan ja kalat korjattuaan päätti varmuuden vuoksi lähteä kuljettamaan hieman tavaroita Ahvenjärvelle asti kuullakseen samalla, onko todellakin pelkoa evakkoon lähdöstä. Rauhallisesti nuo kunnon mies ja vaimo, ajatukset Itä-Karjalan rintamalla taistelevan pojan ja poikapuolen luona viipyen, valmistautuivat matkalle. Helpotuksena lienee koettu se, ettei lehmäkarja jäänyt yksinäiseen ja pian autioituvaan erämaahan kuten talvisodan raskaina päivinä, jolloin karja tosin ihmeellisellä onnella ehdittiin teurastaa. Samaan aikaan Ahvenjärvellä jo pelättiin naapurien puolesta. Olivathan muun muassa Suonikylässä partisaanit tehneet raakalaisteon surmaten viattomia siviili-ihmisiä.
EHTIIKO NAAPURI AJOISSA? Tähyilevät Lapin äidin ja vanhempien lasten silmät etsivät toistuvasti järven selältä veneen näköistä kapistusta toivoen sen olevan odotetun naapurin Junnun-Heikin ja vaimonsa Annan veneen. Samaan aikaan odottavien katseet suuntautuivat Nellimiin johtavalle polulle odottaen sieltä miehen ja lasten paluuta tavarankantomatkalta. Sitten saapui isä, mutta naapuria ei kuulunut. Mikä oli heidän kohtalonsa? Vapisevin sydämin mies ja vaimo vanhempien lastensa kera tähyilevät järven selälle. Sitten - näkyy jotakin! Vene! Sieltäpä soutavat Junnun Heikki ja Iisakan Anna! Katsojien riemulla ei ole rajoja. kun he tuntevat Heikin vikkelän iloisen ja huolettoman soututyylin - vip-vap-vap - vip-vap-vap... Vaihdettiin kuulumiset ja käytiin nukkumaan. TÄPÄRÄ PELASTUS Koska aamulla oli aikainen herääminen, oli Vallen Heikki asettanut herätyskellonsa soimaan kello 6 säveltä "Honkain keskellä mökkini seisoo ”. Sitten selvisi. ettei suotta ollut uskottu ja toivottu Jumalan varjelusta: heti Heikin ja Annan lähdettyä olivat Kontosjärven kotiin tulleet ne jotka eivät armoa tunteneet - viholliset. Partisaanien vierailu Kontosjärvellä oli tapahtunut kuin myrskytuuli. Heikin kotiin jääneiden Iampaitten samoin kuin omaisuudenkin kohtalo jäi pakostakin vähäiseksi sivuseikaksi. Aamun valjettua tapahtui myös lopullinen lähtö, joka vei aikanaan parin kuukauden Nellimissä olon jälkeen Keski-Pohjanmaalle Ylivieskaan. Siinä taivalsivat nyt siis kohti Nellimiä kohtalon karavaanit. Maitse vaelsivat Ahvenjärven asukkaat Olli Gauriloffin ja vaimonsa Uljaanan sekä Mustalais-Dolfin ja Maria Semenoffin auttamina, vesitse Sulkusjokea alas Junnun Heikki ja vaimonsa Anna. Kotiveräjältä taakse katsoessa valtasi mielen vapauttava tunne: päästiinhän pois partisaanien raakalaistekojen ulottuvilta, pois erämaasta! Tuskin vihollinen sentään Nellimiin uskaltaa, onhan se vahvasti vartioitua sotilasaluetta, saksalaisia kaikkialla suurin joukoin. Niinpä siis kulkue vaelsi. Asukkaiden lisäksi siihen kuului karjaa, Ahvenjärven lehmät ja lampaat. Lapsen mieleen jäi erityisesti Gauriloffin Uljaanan suurisarvinen pässi, joka oli joka suhteessa kunnioitusta herättävä ilmestys.
SOTA SOI Nellimjärven ylityksen jälkeen jännitys alkoi laueta - oli päästy kylään! Turvaan! Äkkia alkoi Nellimin kylän reunalta Kaitavaaran suunnalta kuulua jalkaväen aseiden kiivasta räiskettä. Siellä taisteltiin. Se pani taas muistamaan, mikä aika oli elettävänä - tai kuoltavana. Partisaaniosasto siellä teki selvää Ivalon-Petsamon välillä Iiikennöivästä saksalaisesta linja-autosta. Näin toivotettiin tervetulleeksi rajaerämaan evakot Nellimiin. Vallen Heikki kävi Kontosjärvellä tavaranhakutarkoituksessa vielä samana iltana. Todettuaan täydellisen tuhon hän palasi vilkkaasti takaisin. Sitten olikin enää jäljellä heinäntekoreissu sotilasvarmistuksen avulla. Sen jälkeen ei ollut enää menemistä kotiin. Sotapoliisien Kankkosen ja Luttisen välityksellä saimme sittemmin elokuun lopulla ohjeet lopullisesta siirrosta Nellimistä etelään. Hämminkiä. pohdintaa, tietämättömyyttä, mutta määrätietoisia ja varmoin ottein suoritettuja valmisteluja. Rajan kansa ei tunne pelokasta tunarointia - ei!
SAKSALAISTEN ARMOILLA
Vähänkin saksan kieltä taitavat pysyivät joten kuten selvillä tilanteesta. Paitsi tietoja saimme tulevilta vihollisilta auliisti ruokaa ja muuta avustusta sekä ilmaisen sairaanhoidon. Elokuun lopulla alkoi sotilasliikenne vilkastua. Vielä ei kuitenkaan ollut nähtävissä sodan viimeisen näytöksen teemoja - vielä seurusteli Iapin eränraiden siviiliasukas niin saksalaisten kuin heidän venäläisten sotavankiensakin kanssa. Kui ei olisi muistanut sotaa olevankaan - saksalaisten marssilaulut kaikuivat teillä ja kujilla ja vankileiristä kuului venäläisten haikea soitto ja laulu. Koko tämä asetelma oli korven asukkaalle uusi ja ihmeellinen. Syyskuun puolivälin jälkeen idylli romahti. Petsamosta alkoi virrata saksalaisia, joukossa suomaIainen erillisosasto - autoja, hevosia, miehiä loputtomiin. Kolttia istui saksalaisten autoissa matkalla etelään. Tavaraa, tavaraa ja kalua kulki suunnattomat määrät. sitä kertyi tien varteen leiripaikoille. Moottoriveneet kuljettivat Inarinjärvellä ihmisiä, karjaa ja tavaraa. Eläimiä teurastettiin kaiken kiireen keskellä - verta ja lihaa oli yhtenä kaaoksena tavaroiden seassa. Oli hätää ja tuskaa, kiirettä ja epätoivoa. Tätäkö varten oli Lappia rakennettu? Onko nyt edessä lopullinen tuho?
Nellimin Saijetsin piha on täynnä ihmisiä ja tavaraa. Saksalaiset kuorma-autot kuljettavat väkeä mahdollisuuksiensa mukaan, mutta kalustosta on puutetta - heilläkin on omat evakuointipulmansa. Viimeisiä lähtijöitä lastataan autoon pimeässä yössä. Petsamon suunnalta kuuluu taukoamaton tykistön ja ilmapommitusten jyly.
ETELÄÄN Viimeinen evakkoauto nytkähtää liikkeelle. Ratissa istuu väsyneen näköinen berliiniläispoika. Taakse jää silta, talot sen korvalla, saksalaisten parakkialue, saha lautatapuleineen, Guttormin Joosepin kauppa. Osuuskaupan yläkerrasta joku heittää autoon lämpimän peitteen ja kuuluu huuto: - Se on Kuuvan perheelle... Tuo Ohenojan perheen lahja oli viimeinen lämmin tervehdys kotiseudulta. Laanilan tunturit jäävät taakse. Matkalla ohitetaan pieniä rivistöjä evakkoja eläimineen matkalla etelään - kuulemma Ruotsiin saksalaisten avustamana. Rovaniemi ja Kleine Berlin. Jaetaan ruokaa ja juomaa, on tilaisuus hetkisen levähtää. Sitten pikavauhtia asemalle. Lapin pääkaupunki on lähes autio. Vain kivikoululla on elämää - evakkoja, suomalaisia, saamelaisia, kolttia, kaikki nyt kuin yhtä ja samaa perhettä onnettomuuden yhdistämänä. Junassa ei juuri voi nukkua. Rasittunut ja järkyttynyt sielu ei suostu lepoon. Lopulta ollaan perillä. Ylivieska ottaa väsyneen Lapin kansan ystävällisesti vastaan. Alkumajoitus on kirkossa. Pian on väki syvässä unessa kirkon penkeillä. Evakkotien vaikein on päättynyt.
Ivalo lapin sodan aikaan, suomalaiset ajavat takaa saksalaisjoukkoja.